Sunday 2 June 2013

Moin

Moin eli hampurilaisittain moi. Lienee kohteliasta esittäytyä, vaikka kuinka tätä blogia itselleni ja tutuilleni kirjoittaisinkin. Nimeni on Pepita ja koteja minulla on monta. Tulen Suomesta ja asun ensimmäistä vuottani Saksassa. Aiemmin olen seikkailut ainakin Santiago de Chilessä, Pariisissa ja Madridissa. Näistä reissuista jokainen on jättänyt erityisen jälkensä pieneen ihmiseen, joka ehkä lapsenomaisestikin innostuu päivittäin elämän pienistä, suurista ihmeistä, eikä malta olla jakamatta niitä muiden kesken.

Tämän blogin syntyyn onkin siis monta syytä. Halu jakaa iloisen maahanmuuttaja-arkeni kommelluksia, kirjoittaa niistä omalla äidinkielelläni ja jäsennellä tätä merkillistä maailmanmenoa ihan itsellenikin. Nähtäväksi jää mitä tuleman pitää, mutta juttua riittänee ainakin reissuista, kielistä, kulttuureista, keskivakavasta ituhippeilystä sekä ehkä vähän myös lentävistä lehmistä.

Ehkä ihmettelette blogini nimeä. "La vida son sólo dos días" on espanjankielinen sanonta, jonka mukaan elämä on kahden päivän mittainen. Jospa tämän blogin myötä hetkeen tarttuisi nyt myös pari sanaa ja kuvaa.

DSC02961

// Moin, nice to meet you. My name is Pepita, I come from Finland, I am living in Germany and my mind is constantly on the road. That is why I started to write this blog - in order to share the small, great miracles of my everyday life with my friends and maybe a little bit for myself to analyse this mess called life. Welcome onboard! I will do my best trying to summarize these blog posts in English.

4 comments:

  1. Mahtista, täällä ollaan ja tullaan lueskelemaan kuulumisia! Kuviakin on kiva katsella tietty Hampurista ja muualtakin. :)

    ReplyDelete
  2. Jee! tätä on jo odotettu :)

    Jonna

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oikeen odotettu, olen otettu ;) Mut kiva olla nyt ehkä tätäkin kautta yhteyksissä! Pian nähdäänkin!

      Delete