Sunday 16 June 2013

Kesäkurpitsapizza

Tätä pizzaa olen tehnyt jo useaan otteeseen, se vaan on niin hyvää. Kesäkurpitsapizza on kivaa vaihtelua tomaattipohjille ja maistuu reippaasti ja raikkaasti kesäkurpitsalle, sitruunalle ja timjamille. Alkuperäisen reseptin bongasin kasvisruokakirjasta, jonka sain ranskikselta joululahjaksi.


Kesäkurpitsapizza (kaksi pellillistä, kun taikinan kaulii ihan ohueksi):

taikina:
500g jauhoa
1 paketti kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
1 rkl oliiviöljyä


päällysteet:
3 keskikokoista kesäkurpitsaa ohueksi viipaloituina
2 tl luomusitruunan kuorta 
15g (lehti)persiljasilppua
2tl timjamia
2 kynttä valkosipulia hienonnettuna
4 rkl oliiviöljyä
300 g mozzarellaa revittynä
50 g raastettua parmesania
1 rkl hyvää oliiviöljyä pizzan päälle


Lämmitä uuni 220 asteeseen. Sekoita kulhossa jauhot, hiiva, suola ja sokeri ja tee keskelle kolo. Laita koloon öljy sekä 3 dl lämpöistä vettä. Vaivaa taikinaksi ja anna kohota kulhossa niin pitkään kuin maltat. Kun taikina on kohonnut, vaivaa sitä vielä vähän ja levitä sormin tai kaulitse puolet taikinasta pellille. 

Sekoita kulhossa kesäkurpitsa, sitruunarouhe, persilja, timjami, valkosipuli ja oliiviöljy. Ripottele taikinan päälle ensiksi puolet mozzarellasta sekä parmesanista. Kaada puolikkaan juustosatsin päälle kesäkurpitsaseos ja sen päälle vielä loput juustot. Mausta suolalla ja pippurilla ja hyvällä oliiviöljyllä. Paista uunissa 15-20 minuuttia, kunnes pinta on mielestäsi sopivan kullertava ja rapsakka. Bon appetit!

// This is a great zucchini pizza we eat every now and then, without tomatoes for a change. The original recipe is from a vegetarian cook book R gave me for Christmas. A fresh combination of zucchini, lemon and thyme. For German speakers, guten Appetit!

8 comments:

  1. Näyttääpä hyvältä! Uskaltaiskohan sitä kokeilla vaikka en kai niin siitä kesäkurpitsasta taida tykätä.. :P

    ReplyDelete
    Replies
    1. Uskallat, anna kesäkurpitsalle mahdollisuus :D Maistuu aika erilaiselle tässä pizzassa kuin esmes salaatissa, vaikka mähän nyt haukkailen sitä välillä kuin kurkkua.

      Delete
  2. Luit mun ajatukset! Mä just viime viikolla selitin tästä pizzasta töissä, ja harmittelin että en muista mitä kaikkea siihen tuli sen kesäkurpitsan ja parmesaanin lisäksi. Meillä ollaan zucciini kammoisia, mutta "rääkkään" taas joku päivä perhettä tällä. Oli meinaan hyvää! Tänks!
    Jonna

    ReplyDelete
    Replies
    1. Teinkin tota pizzaa ekan kerran ku te olitte kylässä! Kiva että sä tykkäsit, muistelenkin et ainakin kummituksella oli vähän nieleskelemistä, he. Yllättävän moni ei tykkää zuccinista, en ymmärrä miksi. Mut tää ohje on tosi näppärä!

      Delete
  3. Ps. Sun suomenkielisestä ohjeesta puuttuu mozzerella... Onneksi kaapista löytyi sattumalta :)

    Hyvää juhannusta!

    Jonna ja apinat

    ReplyDelete
  4. No hyvä että kommentoit, eipä puutu enää ;) Onneksi ei jäänyt puuttumaan teiltäkään. Hyvää jussia ja paljon haleja!

    ReplyDelete
  5. Mä muuten laitoin taikinaan osan jauhoista täysjyvävehjäjauhoina ja vähän vehnäleseitäkin. Mun mielestä ei silti tullut tikkuista pizzaa. Niin ja kaupasta löysin keltaisia kesäkurpitsoita, tuo mukavasti vaihtelua.
    T: Jonna

    P.S Tirppojen reaktio oli itkun sekainen, älä tee tätä enää ikinä.. höh, kesäkurpitsa ei mene niihin missään muodossa

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu taikinoista voi joskus kannattaa yrittää tehdä vähän terveellisempiä ;) Ja keltaset kesäkurpitsat, kiva idis, tosin enpä oo itse lähiaikoina niihin törmännyt.

      Voihan tirpat. Meillä oli käytössä pienenä "syöt tai itket ja syöt", eikä oo jääny mitään ruokatraumoja, ehkä se siitä :D Tai sit syöt vaan itse kaikki tuommoset herkut.

      Delete