Eilen ostin mansikoita sedältä, jonka koju on kotimatkan varrella niin näppärästi, ettei edes pyörän selästä tarvitse nousta.
Minä mansikat saatuani: "Kiitos ja hyvää viikonloppua teille."
Mansikkasetä: "Sitä samaa, muista nyt syödä lautanen tyhjäksi."
Minä hymyilen ja kurtistan kulmiani.
Mansikkasetä: "Niin siis että tämä keli tästä paranisi!" Sitten välähti ja lupasin tehdä parhaani, olinhan kuullut tämän aiemminkin. Saksassa pikkulapsille (ja minulle) on tapana sanoa, että lautanen pitää syödä tyhjäksi, jotta seuraavana päivänä paistaa aurinko. Voi kun se olisikin totta! Täällä on ainakin paremman sään eteen uurastettu, mutta edelleen Hampurin kesä tarjoaa meille vajaata plus viittätoista ja jatkuvaa sadetta. // I bought strawberries on my way back home and was adviced to eat it all up, not to leave anything on the plate. That is how German children are made to believe that the sun will shine the next day. Well, I've done my best, but +15 degrees and rain is still what the summer in Hamburg has to offer us.
Iloiset interreilaajat aloittivat reissunsa Hampurin tuulissa. Ihania maailmanmatkaajia, joiden kanssa tupataan aina törmäämään isoissa eurooppalaisissa kaupungeissa - high fivet on heitetty ainakin Pariisissa, Madridissa ja Marseillessa. Tällä kertaa ihmeteltiin, tuleeko kupruikkunaisesta Elbphilharmonien konserttitalosta ikinä valmista.
Hampurin satama-alue Speicherstadtin ja Hafencityn välissä tuo mieleen Ruoholahden.
Taka-alalla aaltoilevan konserttitalon
valmistumisesta ei siis vielä ole tietoa, mutta onneksi siellä
soitettavaa musiikkia voi jo kuunnella pienoismallin tötteröistä, kas näin.
Muikeena mentiin Speicherstadtissa. Alue on vanha sataman varasto, jonka kautta kulki kasapäin ainakin mausteita, mattoja ja kahvia. Nämä tyypitkin jatkoivat jo matkaansa, bon voyage!
// With these shiny happy people we tend to meet in big European cities, this time the great travellers started their interrail trip in Hamburg. We walked through the beautiful Speicherstadt and wondered, whether the Elbphilharmonie concert hall will ever be ready.
Juurikin siellä oltiin ja tuotiin tuliaiset Minigrip-pusseissa pilkottuina Hampuriin pakkaseen, rakastan raparperia. Erityisen lempeesti raparperin kesyttää mielestäni mascarpone. Kokeilkaa vaikka. Alla resepti, jonka lähde ei valitettavasti ole enää tiedossa.
Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää muna hyvin vatkaten. Sekoita keskenään jauhot ja leivinjauhe ja lisää seos taikinaan. Painele taikina piirakkavuokaan, reunoille myös.
Levitä pohjalle pilkotut raparperit. Ripottele päälle vajaa puoli desiä sokeria. Sekoita keskenään mascarpone, keltuaiset, sokeri ja vanilliinisokeri ja kaada raparperien päälle. Paista 200 asteessa noin puoli tuntia. Kesällä söisin tän kanssa vaniljajätskiä. // I brought some rhubarb from my mother's garden and filled our freezer with it. Rhubarb and mascarpone make a perfect match, I recommend.
Toissa viikonloppuna oli kaupunkifestari Altonale ja Altonan kaupunginosan kadut täynnä elämää. Festari taisi kestää kaiken kaikkiaan jopa pari viikkoa ja tarjota monenmoista menoa teatterista ja musiikista kirppiksiin ja viherpiiperryksestä ruokakesteihin, mutta me löydettiin tapahtuma vasta vikana viikonloppuna. Lauantaina syötiin muun muassa suomalaista loimulohta (näin sitä markkinoitiin!), juotiin paikallisia kaljoja ja tanssittiin sateessa, sunnuntai aamupäivä taas näytti brunssin jälkeen seesteisemmältä.
Oltiin liikkeellä meidän hyvän espanjalais-saksalaisen kaveripariskunnan kanssa, joka harmiksi muuttaa pian toiseen kaupunkiin, onneksi ei kovin kauas kuitenkaan.
Altona oli aikoinaan parin sadan vuoden ajan osa Tanskaa, nykyään eläväinen ja opiskelijoiden suosiossa oleva kaupunginosa, jonka kalamarkkinat tarjoavat hyvät jatkot Reeperbahnin jälkeen. Alla oleva poppoo, Huge Grants, soitti tähän sunnuntaihin juuri sopivan kepeitä rytmejä.
// A couple of weeks ago there we checked the Altonale street festival, which included everything from food and design markets to theatre, film and literature. On Saturday evening, we ate Finnish salmon, drank local beers and danced in the rain. Sunday after the brunch looked like this. We got to enjoy the lovely company of our Spanish-German friends that unfortunately are moving to another city, luckily still not too far away.
Pääsiäisenä ranskiksen äiti lähetti minulle söpön paketin, "banania" kun on melkein suomea ja siksi tämä muistutti häntä minusta. Kyseessä on siis ranskalaisten rakastama Banania-kaakaojauho, johon liittyen sain pienen kolonialistisen reseptikirjan, joka on itse asiassa täynnä kivoja, näppäriä muffinssi- yms. myslireseptejä.
Ensimmäinen kokeiluun päässyt resepti oli karpaloinen myslipatukka. Alla teillekin ohje, näistä tuli ihan tosi hyviä. Tosin myönnettäköön, että koostumuksen kanssa meni hieman pieleen. Patukoista olisi pitänyt tehdä paksumpia, sillä nyt ne murenivat aika helposti. Näkkäreistä kun tein aikoinaan taas ihan liian paksuja, mutta kaurahiutaleet kyllä taittuu suussa helpommin kuin rukiinen näkkäri. Nyt söin loput hilut sitten myslin joukossa, ei hullumpaa niinkään.
100 g kaurahiutaleita (vastannee reilua 2dl) 120 g voita (itse käytin puoliksi kookosöljyä) 60 g hunajaa 30 g kaakaojauhetta, mitä tummempi sen parempi 100 g karpaloita, itse käytiin kuivattuja 30 g riisimuroja, itse löysin kaupasta spelttimuroja 60 g hasselpähkinää hakattuna Lämmitä uuni 180 asteeseen. Sulata kattilassa miedolla lämmöllä voi ja hunaja. Sekoita kulhossa muut ainekset ja kaada lopulta joukkoon voi-hunajaseos. Kaada seos leivinpaperilla vuoratulle pellille ja painele kämmenellä tiiviiksi. Mielestäni kannattaa jo tässä vaiheessa veitsellä erottaa palat sopivankokoisiksi patukoiksi, jätä seokselle myös paksuutta. Paista uunissa reilut 20 minuuttia. Anna jäähtyä rauhassa. Nappaa piknikevääksi tai huitaise välipalana.
// R's mother gave me this nice little Banania book, full of good and simple recipes. This time I made these muesli bars, the recipe in French above. If you are not living in a Banania country, you can use normal cocoa powder. So tasty, though I should have left the dough a bit thicker.
Kesäkuisen Helsingin öinen siluetti. Jos tarkkaan katsoo, erottaa jopa jonkun Lintsin vekottimen, tuolla Kallion kirkon ja Pasilan tornin välissä, jollen ihan erehdy. Kamera tallensi vielä yllättävän tarkasti ystävien häiden skumppa- ja viinitarjoilun jälkeen. Lauttamatka Suomenlinnasta Kauppatorille hetki ennen puoltayötä oli Helsingin kesää parhaimmillaan.
// The silhouette of one of the best summer cities of my life, Helsinki. My home town showed its best on our way back from the wedding, between the Suomenlinna island and the Kauppatori market place, just before midnight.
From the left: Helsinki Cathedral, Uspenski Cathedral (orthodox), the tower of the Olympic Stadium, tv/radio tower in Pasila, the amusement park of Linnanmäki and Kallio Church.
Lauantaina juutuin sadetta pitelemään erääseen designkauppaan, josta tarttuikin mukaan aivan mahtava löytö, lasinen vesipullo. Maailma taitaa olla muutenkin heräämässä muovin myrkkyihin ja minä sen mukana. On muovillekin toki paikkansa, enkä sitä mitenkään hysteerisesti kammoksu. Jos vaihtoehtoja on kuitenkin tarjolla, otan niistä hyvin mielelläni selvää.
Lentokentällä ja blogimaailmassa olen törmännyt Lifefactoryn lasipulloihin, jotka mielestäni kuitenkin näyttävät lähinnä tuttipulloilta ja sitä paitsi myös painavat aika lailla. Nyt kuitenkin löysin tämän tanskalaista designia olevan Retap-merkkisen juomapullon, jonka päätin huokeaan 12 euron hintaan kotiuttaa.
Alla olevassa kuvassa pullon materiaalista. Lasia se siis on, muttei helposti rikkoutuvaa. Pullon koko ja paino ovat muovisten versioiden kanssa samaa luokkaa, vetoisuus siis puoli litraa.
Oman lyhyen käyttökokemukseni perusteella vesikään ei pitempään pullossa seistyttyään maistu ummehtuneelle, ja tuntuu jotenkin enempi luksukselta hörppiä vettä ikään kuin juomalasista. Pullon ja korkin voi molemmat pestä tiskikoneessa.
Olen muutenkin kova juomaan vettä, ja nimenomaan hanavettä, jollei se nyt ihan kuralle maistu. Itse asiassa Chilessä join sitä siltikin, vaikka näin jälkikäteen ajateltuna hanavesikään ei ihan kaikkialla liene kaikista puhtainta, joten toisinaan voi olla fiksua ostaa sitä pullovettäkin. Ainakin Suomessa tai Saksassa vannon kuitenkin hanaveden nimiin, muovipullojen ylenpalttinen edestaas roudaus tuntuu älyttömältä. Siksi tämä on siis vesisiepolle ihan paras hankinta hetkeen.
// This might be the best buy of the year. A glass bottle for drinking water, a little less plastic in my everyday life and water that stays longer fresh.
Tätä pizzaa olen tehnyt jo useaan otteeseen, se vaan on niin hyvää. Kesäkurpitsapizza on kivaa vaihtelua tomaattipohjille ja maistuu reippaasti ja raikkaasti kesäkurpitsalle, sitruunalle ja timjamille. Alkuperäisen reseptin bongasin kasvisruokakirjasta, jonka sain ranskikselta joululahjaksi.
Kesäkurpitsapizza (kaksi pellillistä, kun taikinan kaulii ihan ohueksi):
päällysteet: 3 keskikokoista kesäkurpitsaa ohueksi viipaloituina 2 tl luomusitruunan kuorta 15g (lehti)persiljasilppua 2tl timjamia 2 kynttä valkosipulia hienonnettuna 4 rkl oliiviöljyä 300 g mozzarellaa revittynä 50 g raastettua parmesania 1 rkl hyvää oliiviöljyä pizzan päälle
Lämmitä uuni 220 asteeseen. Sekoita kulhossa jauhot, hiiva, suola ja sokeri ja tee keskelle kolo. Laita koloon öljy sekä 3 dl lämpöistä vettä. Vaivaa taikinaksi ja anna kohota kulhossa niin pitkään kuin maltat. Kun taikina on kohonnut, vaivaa sitä vielä vähän ja levitä sormin tai kaulitse puolet taikinasta pellille.
Sekoita kulhossa kesäkurpitsa, sitruunarouhe, persilja, timjami, valkosipuli ja oliiviöljy. Ripottele taikinan päälle ensiksi puolet mozzarellasta sekä parmesanista. Kaada puolikkaan juustosatsin päälle kesäkurpitsaseos ja sen päälle vielä loput juustot. Mausta suolalla ja pippurilla ja hyvällä oliiviöljyllä. Paista uunissa 15-20 minuuttia, kunnes pinta on mielestäsi sopivan kullertava ja rapsakka. Bon appetit!
// This is a great zucchini pizza we eat every now and then, without tomatoes for a change. The original recipe is from a vegetarian cook book R gave me for Christmas. A fresh combination of zucchini, lemon and thyme. For German speakers, guten Appetit!
Toukokuussa tutustuimme Osnabrückiin, kun kävimme moikkaamassa yhtä jo Chilen-vaihtoajoilta asti tuntemaani kaveria. Osnabrück on 163 000 asukkaan yliopistokaupunki, jonka vanhasta puolesta tykkäsin erityisesti. Meidän reissu ajoittui Maiwochelle, joka on toukokuussa järjestettävä jonkinsortin festivaali, live-musiikkia, hyvää ruokaa ja juomaa, karuselleja ja paljon ihmisiä liikkeellä. Ylimmässä kuvassa Osnabrückin yliopisto.
Osnabrück toimi neuvottelupaikkana Westfalenin rauhassa vuonna 1648, siksi kaupunkia kutsutaan myös Friedensstadtiksi. Tämä pulu poseeraa kaupungintalon ovessa.
Toisena päivänä saatiin kaverilta autokyyti ja matkattiin Tecklenburgiin. Kylä oli söpö, tosin tunnelma oli enempi suunnattu hieman vanhemmalle väelle. Perinteisiä saksalaisia tönöjä, olkaatte hyvät.
// In May, we visited Osnabrück, where a friend of mine lives, whom I've known since my exchange in Chile. The Maiwoche festival was going on there, a lot of good food, drinks and live music. Osnabrück is also called Friedensstadt, since the peace of Westphalia was negotiated there in 1648. On the second day, my friend took us by car to Tecklenburg. All the fotos of these typically German looking houses are taken there.
Hampurissa sataa kissoja ja koiria, köysiä tai millä kielellä nyt mitäkin. Kuvat ja muistot Cuxhavenista ovat aurinkoisempia, vaikka reissun toteutimmekin jo huhtikuun puolella. Cuxhaven on noin 52 000 asukkaan kaupunki Pohjanmeren rannalla, jonne Hampurista matkasimme junalla noin puolitoista tuntia.
Sataman ranta oli perinteisesti jopa hieman karu, mutta ilo oli silti ylimmillään, kun pitkästä aikaa löysin horisontin! Vaikken mikään merikarhu olekaan, on se rannikolla kasvaneelle silti tärkeä elementti, jota sisämaakaupungissa huomaa kaipaavansa. Hampurissa toki riittää vettä muissa muodoissaan: Elbe, Alsterit ja lukuisat kanaalit. Vastaranta on silti aina hyvin havaittavissa, eikä anna tilaa haaveilulle.
Toisaalta sinne oikeaan rantsuunkaan ei Hampurista kauaa kestä. Juna vie reilussa tunnissa joko Pohjanmeren tai Itämeren rannalle, onkohan vesissä paljon eroa.
Hiekka ja dyynit muistuttivat minua lapsuuden kesistä Kalajoella, vaikkei sieltä muistaakseni tällaisia pirteitä rantakopperoita löydykään.
Seuraavaksi olisi tavoitteena tsekata Lyypekin keskustan kupeessa sijaitseva Travemünde. Kun ne Suomen helteet nyt vaan rantautuisivat tännekin. // Waiting for these rains in Hamburg to stop, it is good to remember how the sun shined in Cuxhaven in April. In Cuxhaven I finally found the horison that always makes one dream. The sea is something I miss in Hamburg, although it only takes a little bit more than an hour to travel whether to the North Sea or to the Baltic Sea. Next destination could be Travemünde, Lübeck.
Suomeen lähtiessä tulee aina pohdittua tuliaisia. Mielellään veisin jotain pientä, jotain tyypillistä, jotain mitä ei Suomesta saa, tai ainakaan yhtä edullisesti. Luonnonkosmetiikka kuuluu etenkin jälkimmäiseen luokkaan, sillä omien empiiristen tutkimusteni perusteella alla olevat purnukat ja luonnonkosmetiikka yleisesti maksaa Suomessa Saksan hintoihin verrattuna tuplasti. Tämä on toki luonnollista siinäkin mielessä, että Lavera, Weleda, Dr. Hauschka ja moni muu luonnonkosmetiikkamerkki on juuri Keski-Euroopasta kotoisin. Siinäpä siis syytä ryhtyä luonnonkosmetiikan trokariksi, siltä tämä touhu mielestäni alkaa jo vaikuttaa, eikö? Kaverini lupasivat tosin kustantaa itse omat saippuansa, joten oikeastaan toimin vain kuriirina.
Nämä purnukat ovatkin sieltä edullisemmasta päästä, suihkusaippua maksaa noin neljä euroa ja kropparasva kuusi. Tuoksut on huumaavia, eivät pistävän teollisia tai makeita vaan oikeasti raikkaita tai muuten vaan syötäviä. Arjen luksusta on myös ajatus siitä, ettei omalle iholleen tarvitse hieroa kauheaa kemikaalikuormaa, kun luonnosta itsestään löytyy ihan vähintään yhtä hyvät ainesosat. Kemisti en ole, joten tyydyn seurailemaan sertifikaatteja ja toivomaan parasta. Alla olevat putelit ovat omia lempparimakujani myös keittössä.
// Natural cosmetics is something I like to bring to Finland from Germany, as it costs only half the price compared to the prices in Finland. In my bathroom natural wins against synthetic, though I am not a chemist, but only relying on the certificates. Lime and coconut are among my favourite tastes in the kitchen as well.
Huomenna alkaa ensimmäinen kesäloma. Jos hyvin käy, on mulla niitä ihan palkallisia lomia tänä kesänä kolme. Yhtä moneen maahan on meidän ihan lähipiirikin jakautunut, joten näin pienemmissä pätkissä eri otteeseen lomailu sopii tähän kesään just passelisti. Tällä kertaa Suomeen vie ystävien häät, söpöläisten love story alkoi aikoinaan meidän vanhojen tansseissa. Oma ranskiksenikin lähtee mukaan, joten iloitsen nyt ihan erityisesti Suomen helteistä, joista on Hampurissa saanut vain uneksia.
Oman tulevaisuudenkin kannalta on ihan kiva, että kotimaa näyttää hyviä puoliaan, jos siellä ehkä jonain vuonna taas mielii asua. (Vaikken toki ole pelkkä oman elämäni objekti, ha.) Ymmärrän kuitenkin itsekin, että viistossa satava räntä tai parikymmentä astetta pakkasta ja täydellinen pimeys talviaikaan saattavat olla vähän eteläisempiin maisemiin tottuneelle jonkinasteinen kulttuurishokki, olkoonkin että niitä shokkeja tarvittaessa löytää ihan joka kolkasta. Jotkut vielä väittävät, ettei säällä niin väliä ole, mutta itse kyllä koen valon ja lämmön määrän vaikuttavan energiatasoihini ihan tosi paljon.
Mahtavaa päästä siis taas parhaimpia kavereita ja perhettään näkemään. Taitaa se vaan niinkin olla, että lippu on korkealla aina siellä missä on loma. Siksipä tekee tämäkin ero kotimaasta vaan pelkästään hyvää, jaksan uudella tavalla fiilistellä Suomea ja Helsinkiä, suomeakin, saunaa ja salmiakkia.. Kaikkeen ennen niin tuttuun ja turvalliseen on ilmestynyt pientä eksotiikkaa, juuri näin sen kuuluukin mennä.
Finskillä tuhoamme maapalloa, mutta olemme suorin lennoin jo parissa tunnissa Helsinki-Vantaalla. Sielu ehkä seuraavana päivänä, kuten sanovat. Nautin kuitenkin niin kovasti juuri siitä välitilan tunnusta, kun ei tiedä mitä kieltä pitäisi puhua, ja kuulostaako se rakas suomen kieli taas todella niin juntilta, kuin miltä siinä Finskin tiskin edessä aina vaikuttaa. Eipä tosin saksaakaan voi kauniiksi kehua, mutta tärkeitä kieliä minulle molemmat, joten samapa tuo. Siihen välitilaan kuuluu myös aina aimo annos iloa, ikävää ja ihmetystä, elämää itsessään siis. Olen aina tykännyt olla matkan päällä, määränpäälläkään ei aina ole just niin väliä. Tällä kertaa kuitenkin Suomeen, siispä huomisiin! Eiköhän Hampurin sateet huolehdi noista parvekekukista sillä välin.
// Tomorrow to Finland, two good friends of mine get married. Let the first part of my summer vacations begin! Having family in three different countries, the arrangement of three shorter summer vacations fits just perfectly to this summer. The longer I stay away from my home country, the more I like it. And that is the way things should be right know. I also love to be on the road, no matter the destination. This time it only takes two hours by plane though, maybe a couple more for my soul to arrive. I hope the rains in Hamburg will take good care of my flowers on the balcony meanwhile.
Luin aamulla ennen töihin lähtöä Käpylän Gandhista, joka kieltämättä käy esikuvasta. Leo Straniuksen rinnalla oma vihreä viitta on ihan harmaa, mutta enpä ole itseäni ekojeesukseksi koskaan nimittänytkään. Aamiaismysleiltä sentään itsekin hyppäsin pyörän selkään, ja sitä iloa tahdon täälläkin tänään julistaa. Myönnettäköön, etten Straniuksen tapaan kuitenkaan olisi valmis pyöräilemään esimerkiksi omiin häihini Käpylästä Fiskarsiin (ei ollut vaimonsakaan), mutta kaupunkipyöräilyn puolesta liputan minäkin. Alla kuvassa aikoinaan Chilestä hankkimani postikortti, Pablo Nerudan oodi pyörälle.
Me asumme Hampurissa Eimsbüttelissä. Tuli tänäänkin testattua, että keskustaan tästä pääsee kaikesta nopeiten... pyörällä. Eli liikenteestä ja muusta (kuten esmes jos ajaa vaihteettomalla vanhuksella kuten minä) riippuen noin parissakymmenessä minuutissa. Töihin hurautan aamuisin vajaassa puolessa tunnissa, neljällä eri julkisella samaan matkaan menisi noin kolme varttia.
Alkukeväästä vähän ahdisti aamuisista Spotify-sessioista luopuminen, sillä napit korvilla olisin riski liikenteelle. Joka toinen aamu satoi, oli pilkkopimeää ja kylmä. Kevään edetessä nämä epämukavuudet kuitenkin unohtuivat tai katosivat, ja hiekkaroskan alta paljastui kaupunki täynnä siistillä punaisella tiilellä merkattuja näppäriä pyöräteitä. Kyllä kelpaa Hampurissa huristella!
Sykkeen noustessa ja
tuulen hönkiessä pääonkaloihin maailma näyttää muutenkin kauniimmalta ja
ajatukset kirkkaammilta. Eipä kasva hiilijalanjälki tai maha. Pyöri
siis sinäkin.
Lempiartistini M.A. Numminenkin sen tietää: Fahrrad ist denken, Fahrrad ist lenken.
// Pablo Neruda's "Ode to the bicycle" that I've brought from Chile. Riding a bike is at least the best way to get around Hamburg, just follow the red bricks road as I do every morning and save many more minutes for sleep. Also a nice way to reduce your carbon footprint or belly. Check out the M.A. Numminen's nice propaganda clip above.
Mahtava harrastus tämä, sitä voi vaikka työpäivänsä päätteeksi keksiä purkista asiaa. Ei huolehdita liikaa blogin tulevasta suunnasta, vaan ihaillaan maanantain kunniaksi maailmankaikkeuden makeimpia purkkeja. Nämä edustavat sitä retrompaa linjaa, molemmilla on ikää vuosikymmeniä.
Ja sekös vaan saa ruoan ja juoman maistumaan entistäkin paremmalta. Riihimäen karhupurkki on mummon peruja. Siellä säilytetään mysliä, joka ei tosin pitkään purkissa pysy.
Toinen purkkivanhus on propagandaa, jolla lienee jo melkein kulttuurihistoriallista arvoa. Paulig, messuilla mukana vuonna 1930.
Tässä purnukassa ei voi muuta säilyttää kuin kahvia. Itse porot kyllä pidän omassa pakkauksessaan, ties vaikka maistuisi aamukahvi muuten metallilta. Purnukka on pelastettu sisätiloihin eräästä kylmillään olevasta mökistä Espoon metsistä.
Niin ja myslireseptin, sen saatte myöhemmin.
// These cute old things have got many stories to tell. The Riihimäki glass pot used to be my grand mother's. The Paulig jar returned to service after having spent quite a while in an empty, cold house in the middle of the woods.
Moin eli hampurilaisittain moi. Lienee kohteliasta esittäytyä, vaikka
kuinka tätä blogia itselleni ja tutuilleni kirjoittaisinkin. Nimeni on
Pepita ja koteja minulla on monta. Tulen Suomesta ja asun ensimmäistä
vuottani Saksassa. Aiemmin olen seikkailut ainakin Santiago de Chilessä,
Pariisissa ja Madridissa. Näistä reissuista jokainen on jättänyt
erityisen jälkensä pieneen ihmiseen, joka ehkä lapsenomaisestikin
innostuu päivittäin elämän pienistä, suurista ihmeistä, eikä malta olla
jakamatta niitä muiden kesken. Tämän blogin syntyyn onkin siis
monta syytä. Halu jakaa iloisen maahanmuuttaja-arkeni kommelluksia,
kirjoittaa niistä omalla äidinkielelläni ja jäsennellä tätä merkillistä
maailmanmenoa ihan itsellenikin. Nähtäväksi jää mitä tuleman pitää,
mutta juttua riittänee ainakin reissuista, kielistä, kulttuureista,
keskivakavasta ituhippeilystä sekä ehkä vähän myös lentävistä lehmistä. Ehkä
ihmettelette blogini nimeä. "La vida son sólo dos días" on
espanjankielinen sanonta, jonka mukaan elämä on kahden päivän mittainen.
Jospa tämän blogin myötä hetkeen tarttuisi nyt myös pari sanaa ja
kuvaa. //
Moin, nice to meet you. My name is Pepita, I come from Finland, I am
living in Germany and my mind is constantly on the road. That is why I
started to write this blog - in order to share the small, great miracles
of my everyday life with my friends and maybe a little bit for myself
to analyse this mess called life. Welcome onboard! I will do my best
trying to summarize these blog posts in English.
// I bought strawberries on my way back home and was adviced to eat it all up, not to leave anything on the plate. That is how German children are made to believe that the sun will shine the next day. Well, I've done my best, but +15 degrees and rain is still what the summer in Hamburg has to offer us.
